Kuule ''Suck your own french fries!''

Moikka. En ole päivittänyt blogiini, sillä viimeiset ajat Ghanassa olivat täyttä hullunmyllyä. Tulimme kotiin Tiistaina, mutta olen ollut täysin pihalla kaikesta, joten jaksan ajatella blogiani vasta nyt.

Eli kerron ensin lennostamme takaisin Accrasta Suomeen. Kaikki meni hyvin, kunnes olimme juuri menossa turvatarkastukseen Accrassa ja passimme sekä kuvamme tarkastettiin. Tiskillä ilmeni, että viisumissamme on liian vähän päiviä, ja meidän pitää maksaa lisää. Jouduin antamaan molemmilta 25 euroa. Ajattelin, että pääsemme kuitenkin pian kotiin, joten mikään ei voisi enää horjuttaa minua.

Kun pääsimme koneeseen, tunsin olevani taivaissa. (ei nyt kirjaimellisesti taivaissa, daa, mehän lennettiin) Viiden ja puolen viikon ajan olemme syöneet kaikkea KAMALAA ruokaa, jonka jälkeen lentoyhtiön, Virgin Atlanticin, lentokoneruoka maistui taivaalliselta! En olisi uskonut, että voisin syödä jotain niin hitaasti. Halusin vain ettei ruoka loppuisi.

Kun pääsimme Lontooseen, olimme varautuneet 12 tunnin vaihtoaikaan. Menimme siis suoraan kentältä etsimään mäkkäriä, ja hyppäsimme johonkin bussiin, ja odotimme, että päätyisimme mäkkäriin.
Ostimme ruokaa ja kävin vessassa. Olin tosi väsynyt ja nälissäni. Kun saimme syötyä, kävimme kahvilla jossain pubissa ja lähdimme takaisin lentokentälle. Oli myöhä ja tosi kylmä ilma afrikkaan verrattuna, emmekä halunneet jäädä värjöttelemään ulos.

Emme tajunneet busseja ja missasimme yhden bussin kun koitimme päästä lentokentälle.
Kentällä yritin vähän nukkua, mutta oli niin kylmä, ettei siitä tullut mitään. Minulla oli myös todella huono olo ja oksetti taukoamatta. Odotimme, että pääsisimme kylmästä eteishallista kansainväliselle alueelle. Kello oli neljä ja check-in aukesi viideltä. Menimme heti jonoon kun vain pääsimme.

Lähtöselvityksessä selvisi, että meille myytyä lentoa ei ole enää olemassa, tai ei ole ollut olemassa. Kaikki ihmettelivät, mitä oikein oli tapahtunut! Olimme vähän hätääntyneitä, toisaalta emme jaksaneet enää olla vihaisia tai mitään. Emme olleet nukkuneet tosi moneen tuntiin, minulla oli vielä lisäksi huono olo. Lentomme oli kadonnut, tai sitä ei koskaan ollut olemassa. Aloin jo huolestua, mutta arvelin, että pääsemme jollain toisella lennolla tai jotain. Meitä heiteltiin tiskiltä tiskille ja saimme uuden lennon, joka lähtisi 45 minuutin päästä. Lentäisimme Kööpenhaminaan, vaihtaisimme konetta ja lentäisimme sitten Suomeen. Okei, kuulostaa hyvältä. Papereita pyöriteltiin joka suuntaan, meille iskettiin liput käteen ja lähdimme juoksemaan portille 11.

Kun sitten pääsimme Kööpenhaminaan, tajusimme, että meillä on mielettömän vähän vaihtoaikaa. Juoksimme taas lähtöselvitykseen, jossa selvisi jotain kamalaa. Meiltä puuttui jokin ''toinen osa'' Lontoosta saamistamme matkalipuista. Aloimme hädissämme etsiä kaikki maailman taskut, laukut ja reput. Pientä paperia ei löytynyt. En tiedä, annettiinko paperi meille vai ei, mutta totuus oli, ettei meillä ollut sitä. Yritimme selittää, ettei meillä ollut paperia, ja että ainoa lippu, mitä käskettiin näyttää lähtöselvityksessä, oli siinä pöydällä. Se ei kelvannut. Virkailija soitti Lontooseen, jossa kerrottiin, että paperi oli annettu meille. Se oli joko otettu jossain vaiheessa takaisin, tai pudonnut juostessamme. Papereita kulki paljon joka suuntaan, enkä tiedä enää, mistä paperista he puhuivat.

Aloimme jo hermostua, ja minua itketti. Taoin rintaani ja päätin, että nyt olen vahvana. Hetken ajan suljin silmäni ja toivoin niin hartaasti kuin ikinä pystyin, että pääsisimme nyt Suomeen. Myöhästyimme lennoltamme. Hetken kuluttua, kun pakkasin jo tavaroita tiskiltä ja aloin miettiä, otammeko lentokoneen vai laivan, virkailija ilmoitti, että pääsemme seuraavalla vapaalla lennolla suomeen ''ilmaiseksi''. En saanut muuta sanottua ulos  suustani kuin ''thank you''.  Olin vihainen, väsynyt, surullinen, mutta nyt olin kiitollinen. Se oli täysin virkailijan ansiota, että pääsimme ilman puuttuvaa paperia. Jouduimme odottamaan vajaa neljä tuntia, ja koitimme saada tiedon viivytyksestä Suomeen. Lauran isä oli jo lähtenyt hakemaan meitä kentältä, ja hän joutui kääntymään takaisin.

Olin maailman väsynein nainen! Koko kaksi päivää olivat olleet täyttä hullunmyllyä. Nukuin lentokoneessa matkalla kotiin. Ihanaksi yllätykseksi äiti oli vastassa kentällä.

Haluan kertoa matkastani, mutta lentojen aiheuttama stressi oli nyt pakko purkaa ulos. KIITTOOOS.

Viimeisenä viikonloppuna pelkäsin jo sairastuneeni malariaan. Oksensin yöllä perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja minulle nousi lisäksi kuume. Kuume meni kuitenkin ohi, ja lähdimme vielä sunnuntaina Art Centreen. Meidän piti ehtiä nettiin ennen lähtöä, mutta koska olin sairaana, makasimme sängyissä koko lauantain.

Minulle jää kamala ikävä lapsia ja kaikkia ihmisiä Ghanassa. Voi, toivottavasti tavataan vielä. En voisi toivoa muuta. Kiitos Ghana, kirjoitan vielä paljon tarinoita retkestämme! Ja lisään kuvia.